TILAUKSET PERILLE 1-4 ARKIPÄIVÄSSÄ

Lahja liikekumppanille

Onko yritykselläsi hakusessa lahjat yhteistyökumppaneille? Kokosimme tähän
julkaisuun You Name It -verkkokaupan vinkit lahjan ostamiseen
liikekumppanille. Täältä pääset tutustumaan myös tuotevalikoimaamme: liikelahjatyrityslahjat.

Kun valitset lahjaa, on tärkeää huomioida sekä lahjan tarkoitus että vastaanottajan mieltymykset sekä kulttuurinen tausta. Hyvin valittu lahja voi vahvistaa liiketoimintasuhteita, osoittaa arvostusta ja luoda positiivista ilmapiiriä yhteistyölle ja sen jatkuvuudelle.

Lahjan valinnan merkitys

Liikekumppanille annettava lahja on ele, joka voi kertoa paljon sekä antajasta, että vastaanottajasta.
Se voi olla kiitos hyvästä yhteistyöstä,
symboli pitkästä kumppanuudesta tai kannustin tulevaisuuden projekteihin.
On tärkeää, että lahja on huolellisesti valittu ja ajatuksella annettu.

Kulttuuri

Kansainvälisissä liiketoimintaympäristöissä on tärkeää huomioida eri
kulttuurien lahjaperinteet ja -tavat. Joissakin kulttuureissa lahjan antaminen on olennainen
osa liiketoimintaa, kun taas toisissa se voi olla harvinaisempaa.
Esimerkiksi Aasiassa lahjanantoon liittyy usein tarkkaan harkitut säännöt ja etiketti,
kun taas länsimaisissa maissa korostetaan lahjan henkilökohtaisuutta ja käytännöllisyyttä.

Lahjan valinta

Personointi

Henkilökohtainen lahja osoittaa, että tunnet vastaanottajan mieltymykset
ja arvostat häntä. Tämä voi olla esimerkiksi jokin tuote lahjansaajan nimellä tai jokin sellainen lahjatuote, joka liittyy tämän harrastuksiinsa tai kiinnostuksen kohteisiinsa.

Laadukkuus

Laadukas lahja, kuten hieno kirjoitusväline, laadukas viini tai
luksustuote ovat aina suosittuja lahjaideoita. Liian ylelliset lahjat sen
sijaan saattavat herättää kiusaantuneisuutta.

Paikallisuus

Jos lahja tulee omasta kotimaastasi, se voi toimia kulttuurien välisenäsiltana. Esimerkiksi paikalliset herkut, käsityöt tai design-tuotteet ovat
usein arvostettuja lahjoja. You Name It -verkkokaupan suosituimpia tuotteita ovatkin kotimaiset kuksat kaiverruksella. Valikoimaan pääset
tutustumaan täältä: kuksat.

Neutraalius

Vaikka henkilökohtaiset lahjat ovat usein suosittuja, vältä kuitenkin liian henkilökohtaisia tai mahdollisesti kiistanalaisia lahjoja. Esimerkiksi uskonnolliset tai poliittiset aiheet voivat olla riskaabeleja. Hyvä lahja liikekumppanille ei ainoastaan ilahduta vastaanottajaa, vaan se myös lujittaa liiketoimintasuhdetta ja voi avata uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Kun lahja valitaan ja annetaan huolellisesti ja harkiten, se voi olla tärkeä osa liiketoiminnan menestystä.

Suosituimmat lahjat liikekumppaneille

Kuksa omalla logolla on käytännöllinen ja tyylikäs liikelahja, joka sopii jokaiseen suomalaiseen kotiin – tai persoonalliseksi tuliaiseksi kansainvälisille yhteistyökumppaneille.

Tutustu tästä tuotteeseen: Kuksa logolla

2. Kotimainen visakoivukuksa logolla tai nimellä/tekstillä

Tornionjokilaaksossa käsityönä valmistettu visakoivukuksa on yksilöllinen ja ajaton lahja, jonka kauniit syykuviot tekevät jokaisesta kappaleesta ainutlaatuisen.

Tutustu tästä tuotteeseen: Visakoivukuksa logolla

3. Punaviinilasi logolla tai nimellä/tekstillä

Laadukas punaviinilasi omalla tekstillä tai logolla on persoonallinen ja käytännöllinen lahjaidea viinin ystävälle. Suuri tilavuus mahdollistaa viinin hapettumisen, ja elegantti muotoilu tekee lasista myös näyttävän sisustuselementin.

Tustu tästä tuotteeseen: Punaviinilasi kaiverruksella

4. Leikkuulauta logolla tai omalla tekstillä

Bambusta valmistettu leikkuulauta omalla kaiverruksella on monikäyttöinen ja persoonallinen lahjaidea. Se toimii sekä ruoanlaitossa että tarjoilussa ja tuo luonnollista tyyliä keittiöön.

Tutustu tästä tuotteeseen: Leikkuulauta logolla

Voit ottaa yhteyttä yritysmyyntiimme, niin suunnittelemme aina tarpeisiinne sopiviksi. Kaikki You Name It -verkkokaupan tuotteet toimitetaan myös aina valmiissa ja tyylikkäissä lahjapaketeissa/lahjasellofaanissa, joten ne ovat vaivattomasti heti annettavissa lahjansaajille. Tuotteemme ovat tilattavissa myös ilman minimitilausmäärää tai aloituskustannuksia.

Valikoimamme kasvaa jatkuvasti ja pystymme laajentamaan tarjontaa myös tilanteen mukaan usein täysin toiveidenkin mukaan. Olemme tavoitettavissa osoitteesta tilaukset@yni.fi.