Kuvaus
Viskikarahvi ja lasit kaiverruksella, syntymäpäivälahja miehelle
Viskikarahvi ja kaksi viskilasia kaiverruskella on esimerkiksi tyylikäs ja ylellinen syntymäpäivälahja miehelle! Oli sinulla hakusessa sitten syntymäpäivälahja tai isänpäivälahja, joululahja tai muu muistaminen, niin tästä viskikarahvista saat yksilöityä takuulla ikimuistoisen lahjan.
Päätä vain taustalle iso kirjain ja keskelle haluamasi teksti. Teksti voi olla vaikkapa lahjansaajan nimi, lempinimi tai sukunimi. Alle saat lisättyä vielä halutessasi kaunolla lisätekstirivin, johon lisätä vaikkapa onnentoivotus tai lahjansaajan syntymävuosi tai ikä. Voit ottaa mallia valmiista kaiverrusideoista tai keksiä aivan omasi!
Viskikarahvi ja lasit toimitetaan kuvanmukaisissa lahjapakkauksissa, joten lahja on kätevästi myös heti valmis annettavaksi.
Vetoisuus: 700 ml
Materiaali: lasi
Merkintätapa: laserkaiverrus
Huom. Teemme kaiverruksesta aina mahdollisimman vastaavan sijoittelultaan kuin esimerkkikuvassa. Tämä tarkoittaa sitä, että You Name It varaa oikeuden pieniin muutoksiin.
Katso täältä myös oluttuoppi kaiverruksella
Q&A
Mikä on tuotteen toimitustapa ja toimitusaika?
Lähetämme tuotteen aina mahdollisimman pikaisesti. Toimitusaikamme on 2-5 arkipäivää ja valittavanasi on joko Postin tai Matkahuollon lähin automaatti tai kotiinkuljetus. Saat tuotteen valmistuttua sähköpostiisi lähetyksen seurantatunnuksen, jonka avulla voit halutessasi seurata toimituksesi etenemistä.
Haluaisin tilata lahjan suoraa vastaanottajalle. Miten se onnistuu?
Se onnistuu helposti. Voit tilausta tehdessäsi valita haluamasi toimitusosoitteen.
Mitä maksutapoja voin käyttää verkkokaupassa?
Minulla onkin mielessä toisenlainen syntymäpäivälahja miehelle ja haluankin muuttaa tekstiä. Onko mitään enää tehtävissä?
Mikäli haluat tehdä jotain muutoksia jo tehtyyn tilaukseen, otathan pikaisesti yhteyttäosoitteeseen info@younameit.fi. Luemme sähköpostia hyvin aktiivisesti ja mikäli tuotetta ei ole vielä ehditty kaivertaa/kirjailla, voimme ehdottomasti tehdä siihen vielä haluamasi muutokset.
Voiko tilauksen etenemistä seurata?
Saat tilauksen jälkeen tilausvahvistuksen sähköpostiisi, tästä tiedät tilauksesi siirtyneen meillä käsittelyyn. Kun tuotteen kaiverrus on valmistunut saat jälleen sähköpostin, jossa saat postin seurantatunnuksen. Tuote on lähetetty matkaan ja voit seurantalinkin avulla katsoa toimituksen etenemistä.
En saanut jostain syystä tilausvahvistusta. Mitä nyt?
Mikäli et saanut vahvistusta, kannattaa sinun tarkistaa varmuuden vuoksi myös roskapostikansio. Mikäli et kuitenkaan löydä vahvistusta tai näet siinä virheen, olethan yhteydessä meihin info@younameit.fi ja selvitämme tilauksen tilanteen.
Nettisivut by Dimedia
Nina –
Hieno, tyylikäs hyvänlaatuinen karahvi ja lasit
Nimetön –
Nopea ja sujuva toimitus. Upea ja hyvälaatuinen pullo. Mies tykkäsi lahjastaan todella paljon 😊
Nimetön –
Karahti voisi olla tyylikkäämpi.
Tapio –
Oli sellainen ku pitikin ja nopea toimitus.
Mikko –
Toimitus nopea ja hyvin pakattu.