Kuvaus
Lasikoriste kaiverruksella, kummilahja
Lasikoriste omalla kaiverrustekstillä on mitä ihanin kummilahja, josta jää ihana muisto vanhemmille. Kirjoita vain mitä haluat lasiin kaverrettavan esimerkiksi nimi, syntympäivä ja lapsen syntymämitat. Voit myös kaiverruttaa esimerkiksi runon. Kaiverrus tehdään taidokkaasti lasin pintaan, joten se kestää aikaa, säilyttäen muistot elävinä vuodesta toiseen. Mikäli nimeä ei ole vielä tiedossa, voit kaiverruttaa ylimmälle tekstiriville esimerkiksi sanan ”kummipojalle”. Koriste-esine on valmistettu kauniista lasista, joka kimaltelee valossa luoden upean heijastuksen ympäristöönsä. Lasi on materiaalina elegantti ja kestävä, ja kaiverrus antaa sille lisää persoonallisuutta ja merkitystä. Lasin kauniisti muotoiltu design on yksinkertainen ja tyylikäs, sopien täydellisesti mihin tahansa sisustustyyliin ja käy koristeena esimerkiksi lasten huoneessa. Tässäpä siis kummilahja, joka taatusti kestää aikaa.
- Tekstin merkintätapa: Laserkaiverrus
- Koko 8 cm x 6 cm x 2,5 cm
Tuote toimitetaan valmiissa lahjapakkauksessa, joten lahja on heti valmis annettavaksi. Laserkaiverrus on kestävä merkintätapa, sillä kaiverrus ei kulu tai haalistu ajankaan myötä. Käytämme tuotekuvassa olevaa fonttia ja tyyliä. You Name It:n varaa oikeuden pieniin muutoksiin, jotta saamme kaiverruksesta mahdollisimman vastaavan kuin tuotekuvassa. Katso täältä myös toinen hyvä kummilahja: Pehmolelu nimellä
Kuinka voin maksaa tilaukseni netissä?
Voidaanko koriste-esine lähettää suoraan lahjansaajalle?
Kyllä voidaan. Voit valita kassalla toimituksen eri osoitteeseen. Halutessasi voit myös valita esimerkiksi kotiinkuljetuksen tuotteelle tai toimituksen esimerkiksi suoraan hääpaikalle toimitettuna!
Voinko vielä muuttaa haluttua kaiverrustekstiä?
Mikäli haluat tehdä muutoksia jo tehtyyn tilaukseen, otathan pikimmiten yhteyttä meihin osoitteeseen tilaukset@yni.fi. Luemme sähköpostia erittäin aktiivisesti ja mikäli tuotetta ei ole vielä ehditty valmistaa, voimme tehdä siihen haluamasi muutokset.
Mistä näen tilaukseni etenemisen?
Kun olet tehnyt tilauksen, saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen. Tilauksesi siirtyy käsittelyssä tilaan siihen asti kunnes olemme lähettäneet sinulle tuotteen. Kun tuote on postissa, saat meiltä sähköpostiisi seurantatunnuksen, jonka avulla voit seurata toimituksen kulkua postissa.
En saanut tilausvahvistusta, miten toimin?
Mikäli et saanut tilausvahvistusta, kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi myös roskaposti. Mikäli et kuitenkaan saanut vahvistusta tai sen on virheellinen, olethan yhteydessä meihin tilaukset@yni.fi niin selvitämme tilanteen pikimmiten.
Minulla olisi kiire saada kummilahja, sillä juhlat ovat tällä viikolla. Voinko käydä itse noutamassa tuotteen?
Valitettavasti me toimimme vain verkkokauppana eikä meillä siten ole kivijalkamyymälää. Lähetämme jokaisen tuotteen postin kautta tuotantotiloistamme, joissa laserkaiverrukset ja brodeeraukset tehdään. Mikäli haluat tiedustella, miten nopeasti saamme tuotteen postiin, voit olla meihin yhteydessä tilaukset@yni.fi niin tarkistamme tilanteen. Voimme usein saada hyvinkin nopeasti tuotteita matkaan.
En löytänyt valmiista tuotekuvista mieleistä tekstimallia. Voinko suunnitella itse tuotteen, jonka haluaisin antaa lahjaksi?
Ehdottomasti! Teemme myös yksilöityjä kaiverruksia/kirjailuja, joita voidaan suunnitella asiakkaan kanssa yhdessä. Olethan tällöin yhteydessä meihin osoitteeseen tilaukset@yni.fi.
Lahjan valinta vastasyntyneelle
Kummilahja on erityinen lahja, joka annetaan kummilapselle merkkipäivänä tai muuna tärkeänä tapahtumana. Se symboloi kummisuhteen ainutlaatuisuutta ja kunnioittaa kummin roolia lapsen elämässä. Kummilahja voi olla merkityksellinen ele, joka juhlistaa yhteyttä kummin ja kummilapsen välillä. Valikoima on laaja ja monipuolinen, mikä antaa mahdollisuuden valita jotain, joka sopii sekä kummilapsen että kummin persoonallisuuteen ja mieltymyksiin. Kummilahja voi olla perinteinen tai moderni, symbolinen tai käytännöllinen. Tärkeintä on, että se välittää lämpöä, rakkautta ja välittämistä. Mikäli kaipaat inspiraatiota runoihin, voit lukea niitä esim. täältä: runot lapselle
Yritystilaus
Oletko kiinnostunut tilaamaan suuremman määrän tätä tuotetta? Ota yhteyttä ja saat välittömästi tarjouksen.
- Saat halutessasi valmiin vedoskuvan ennen kaiverrusta
- Toimitusaika 1-4 arkipäivää jopa isoille tilauksille
- Saat tarjouksen aina viimeistään 1 h sisällä





Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.